St Michel, Mikkeli

St Michel, Mikkeli

Suomen nopeimmalla kaviouralla ajetaan heinäkuussa kansainväliset St Michel -ravit, joista on muodostunut Mikkelin suosituin yleisötapahtuma. Vauhtiviikonlopun aikana Mikkelin raviradalla vierailee yli 20 000 kävijää.

 Joensuu-ajo, Joensuu

Joensuu-ajo, Joensuu

Joensuun Linnunlahdella ravataan heinäkuun viimeisenä lauantaina Joensuu-ajo. Kahtena edellisenä vuotena lähdön on voittanut kansainvälistäkin menestystä sittemmin niittänyt hevonen.

Kuninkuusravit, Lahti

Kuninkuusravit, Lahti

Kuninkuusravit on koko kansan ravijuhla, jossa päätähtinä nähdään maamme parhaimmat suomenhevoset. Kuninkuusravit kiertää eri paikkakunnilla, ja tänä vuonna on Lahden Jokimaan vuoro järjestää ravivuoden ehdoton ykköstapahtuma.

Ruunaruhtinas, Ylivieska

Ruunaruhtinas, Ylivieska

Koska ruunat eivät saa osallistua ravikuninkuuskilpailuun, järjestää Keskisen ravirata Ylivieskassa Ruunaruhtinas-kilpailun suomenhevosruunien eliitille. Hevoset kilpailevat Ruunaruhtinaan tittelistä lauantaina ja sunnuntaina.